sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Totteleivainen viikko

Tiistaina alkoi alle 1-vuotiaiden kilpailuun tähtäävien pentutottis (Joensuun Seudun palveluskoirissa). Maisalle eka rundi leikkiä, toka imutusta. Leikissä edelleen vaan omii lelua, vaikka olis kaksi samanlaista lelua. Imutusseuraaminen toki kivasti. Pentujen jälkeen Sinnalle seuraamista, luoksetuloa ja hyppyä. Seuraaminen meni jankkaamiseksi ja märkä maa ällötti Sinnaa.

Keskiviikkona käyttökoirien puruissa. Sinnalle ennen reeniä tottista: paikkis, seuraamista ja hyppyä. Hyvät pikkureenit! Maisalle leikkiä.

Perjantaina Sinnalle pikareenit kotipihalla. Taas oikein hyvä. Lauantaina tottista Polvijärven urheilukentällä. Paikkis, noutoa, luoksetulo, hyppyä, seuraamista... Tosi hyvä! Maisalle yritys kahen lelun leikkiä, mutta eipä siitä oikein mitään tule, kun se yhden voittaa, niin se on niin ylpeä siitä, ettei se piittaa toisesta lelusta, vaikka mitä tekis.

Tänään tokokoe Pärnällä, hallissa, jossa viimeks siis oli laukauksia, kun luonnetesti oli hallin pihalla. Aattelin jo aiemmin, ettei kannata mennä, mutta menin silti. Ja ei ois kannattanut. Paikkiksesta lähti heti luokse. Yksilösuorituksissa oli aika matalassa vietissä, mutta ei mitenkään toimintakyvytön. Tuomarina Anne Nokelainen.

Paikkamakuu 0
Seuraaminen 8,5: Aika armollinen arviointi, osa käännöksistä hyviä, osa väljiä. Alkuseuraaminen hyvä, lopussa jätätti. Viimeinen perusasento ei istunut.
Maahanmeno 10
Luoksetulo 6: Valui ja sen jälkeen ei enää nostanut laukkaa
Seisominen 9: En tiiä, mistä lähti piste
Nouto 8: Hyvin laukalla molempiin suuntiin. Ois saanut istua tiiviimmin eteen ja pitää kapulaa voimakkaammin
Kaukot 9: Yhessä istumaan nousussa nousi seisomisen kautta muutaman sentin eteenpäin siirtyen, mutta hassusti hyppäytti istuutuessaan itsensä takas taaksepäin:)
Hyppy 6,5: Laiska hyppy, nuuski esteen, istui vasta toisella käskyllä, perusasentoon siirtymisessä teki pusuhypyn
Kokonaisvaikutus 9: Kuulemma iloinen, vaikkei normaali iloinen Sinna ollutkaan omaan silmään

Avo3 138 p, sij. 3/5. Palkintopallilta saatiin lohdutussuklaata. Hei kiitti Sinna ;P

Videota ei ole, kun Arto on ollut viikonlopun kertausharjoituksissa.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Koetta ja kuvia

Mökillä lenkillä


Keskiviikkona "puruissa". Sinna oli ihan liekeissä tottiksessa, tosi hyvää! Maisalla oli kiinnostuksen kohteita vähän muuhunkin kuin leikkiin ja lelun omimista oli taas havaittavissa. Kotona jo aika hyvin kiikuttaa lelun takaisin leikittäväksi.


Perjantaina molemmille tottista Sotkuman koulun pihalla. Sinnalle reeni oli kenraaliharkka lauantain tokokoetta varten, minne saatiin peruutuspaikka. Ei mitään huippuu, mutta ok. Videosta saa selvää, mitä videosta saa selvää: http://youtu.be/LIhOJd1oQjo

Lauantaina siis Kuopijossa pikkuhallilla avo-luokassa, tuomarina "joku" (sori ei jää nimet mieleen ja allekirjoituksesta ei saa selvää).

Sinna oli ihan iloinen, muttei kyllä yhtään ollut yhessä tekemässä hommia. Kuriton kakara.

Paikkamakuu 9, nuuskutteli kuulemma jossain välissä
Seuraaminen 8, käännökset kuraa, edisti
Maahanmeno 8,5, valmisteleva seuraaminen rumaa, ylösnousu vino
Luoksetulo 5, valui, loppumatka ravilla, en muista oliko vinokin (en ymmärrä tokosta, mutta pahemmillakin suorituksella sai vitosen)
Seisominen 9,5, loppuasento vino
Nouto 8, eteenistuminen vino
Kaukot 6, ennakoi yhen maahanmeno, jossain vaiheessa heitti perän vinoon. Liikkuri piti kyllä hitsin pitkät tauot ja seliseli
Hyppy 7, istui vasta toisella käskyllä, kun piti nuuskuttaa este..
Kokonaisvaikutus 9, tuskinpa..

151, avo2, sijoitus 3/8 (mitä ihmettä..)

video:  http://youtu.be/0mufXl3FSoQ



Tänään rakennusetsintää Joensuussa suljetulla koululla. Maisalle muistaakseen kolme ukkoa näkölähöillä, yhdessä joutui ettimään pitempään ja välillä kyllä meni ihan mukana olijoiden pussailuksi Maisalla koko touhu :D Lisäksi pikkukoira kävi ettimässä jostain kaukaa itselleen pallon :) Ei ollut Maisalla kyllä uudessa paikassa ja liukkoissa lattioissa mitään onkelmaa. Maisa sai kehuja reippaasta luonteestaan ja se eteni hyvin.

Sinnalle yksi maalimies. Hienon itsenäisesti ja iloisesti teki hommia ja maalimies löytyi hienosti oven takaa pimeästä. Hyvä Sinna.

Kokit

Jokin aikaa sitten Liperissä Siinan poppoon luona (loput kuvat c. Siina J.):

 
Maisa ja hieman vanhempi Aamu

 
Maisakin pärjäs Aamulle isosiskon turvin

Sinna irvistelee Ricolle

Maisa ei ehkä muuten pärjännyt Aamulle, mutta kun pallosta oli kyse, sai saksalainen huutia, kun pikkuMaisa säkä pystyssä kävi pallo suussa päälle kuin yleinen syyttäjä

lauantai 26. lokakuuta 2013

Hampaan poisto ja kuvia ja kaikkea

Tämän viikon maanantaina huomattiin, että Maisalta oli katkennut toinen maitohammasyläkulmuri :( Perjantaiksi saatiin aika eläinlääkäriin hampaan poistoon. Ikävä joutua nukuttamaan nuin pientä, mutta muutoin kaikki meni hyvin. Sinnalle myös rokotus, mikä onnistui hyvin. Sinna on aina innokkaana menossa lääkäriin ja nyt kun Tiialla oli kädet täynnä Innaa, niin rokotus hoitui muitta mutkitta eläinlääkärin rapsutellessa Sinnaa ja hoitaja tyrkkäsi rokotteen. Ennen eläinlääkäriä tottista Sinnan kanssa urheilukentän parkissa Okussa. Hyvin män, myös eteenlähetys otettiin pitkästä aikaa loppuun ja oli kyllä muistissa sekin.

Love is the air


Saippuakuplasia

Perjantaina Inna oli hetken Sanna-kummilla hoidossa. Hoito"tätinä" toimi myös Anki eli "Apis" Innan sanoin.

Heitä jo pliis!

Vakavana naamat

Parantumaton halilapsi

Sannan käsikorun sovitusta korvaan, naamaan jne.

Lauantaina Pasin ja Sulo-sakemannin kanssa jälkeä. Maisalle tosi hyvä pentu jälki. Sinnalla oli vähän hankaluuksia loppuun. Alku meni hyvin ja hienosti nosti myös jälen (kun ei pimeässä nähty alkukeppiä, niin piti ottaa nostatus). Kulmat oli namitettu, mutta silti se teki niissä tarkisteluitaan. Yhdellä pitkällä suoralla se yhtäkkiä heittäytyi vaan tosi epävarmaksi ja alkoi haahuta ja poimia jälkeä uudelleen. Aattelin, josko siinä ois kulma, mutta ei siinä edes ollut. Haparoivasti jatkettiin ja viimeinen kulma saatiin hyvin suoritettua, mutta sitten viimeisellä suoralla epävarma ajo jatkui. Ihan jälkeä myöten se kuitenkin "ajoi", koska viimeinen esine pimeässä löytyi siten, että Tiia tallasi sen päälle. Siinäpä sitä sitten, että antaako sen ilmaista esineen ja se saa palkan huonosta loppuesityksestään vai lopettaako kesken. Päätin, että peruutetaan vähän ja siitä jälki-käskyllä esineelle ja meni esineellä maahan ja siitä palkka ja lopetus. Kaksi muuta esinettä ilmaisi ihan ok, toisen alla purkki, toisen alla pelkkä kansi, viimeisen alla purkki.

Aiemmin syssyllä takaipihalla grillaamassa

perjantai 18. lokakuuta 2013

Kuvasia

Maisa-luppis 8 vk

Inna keräsi omat lelunsa Maisan päälle unileluiksi

Maisa tänään 12 vk


Sillä, jonka mielestä mali-pennut on vilkkaita, ei ole kokemusta 1v7kk Innasta.. Kyllä jää koiranpennun vilkkaus kakkoseksi..

Tough love

Kasa!

torstai 17. lokakuuta 2013

Syyslomaviikko jatkuu

Eilen käytiin "puruissa" eli Maisa leikkimässä ja molemmille myös tottista.

Tänään päivällä kylillä lenkillä, kaupassakäynnin ajan koiruudet autossa nukkumassa ja sitten urheilukentällä tottikset (pennulle leikkiä ja Sinnalle tokoa) päälle. Sinnan kanssa oli kyllä tosi kiva tehä ja ei pentukaan pöllömmin leikkinyt <3

Maisa on hokassu hihnalenkkeilyn melkein kuin itsestään, vaikkei läheskään joka päivä hihnaa näekään, kun kotona lenkkeillään vapaana. Ostettiin Sinnalle ja Maisalle sellanen kaksipäinen hihna eli toisessa päässä on Sinna ja toisessa Maisa ja keskeltä tai mistä vaan saa itse pitää kiinni. Tuolleesti nuo menee kätevästi kylilläkin vaikka ois yksin taluttamassa ja vielä lastenrattaat mukana. Myö ei olla tuo hihnakäyttäytymisen kanssa muutenkaan mitään "natseja": lenkkeily on koiran vapaa-aikaa, eikä Sinna edes kovin hurjasti vedä. Jos vetää, niin se yleensä tarkoittaa, ettei ole saanut tarpeeksi liikuntaa/tekemistä (tai sitten ollaan jossain uudessa/tosi kivassa paikassa, että on vaan pakko hinuttaa..).

p.s. Naapuri kutsuu Maisaa voimistelijaksi, kun se on sellanen "lihaskimppu" :D

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tottelut

Eilen päivällä Okussa eläinlääkärissä Maisalle rokotus ja Remelle tarkastuskäynti anaalirauhasten tyhjennyksen vuoksi. Maisa pusutteli odotushuoneen lapsia ja piikistä ei ollut milläänsäkään. Eläinlääkäri sanoi, että teillä nää koirat vaan muuttuu vaativammiksi. Mie sanoin, että tais se Pinni-pomeranian kyllä olla se haastavin ja eläinlääkäri joutui kyllä myöntämään, että niin se kyllä oli :D <3 Eläinlääkäri tykästyi Maisan sosiaalisuuteen :)

Eilen illalla Ylämyllä koulun pihalla Viivin ja Tillan kanssa tottistelee. Maisalle imutuksia ekalla rundilla. Sinnalle seuraamista, jäävät, nouto, kaukot ja lisäksi paikkamakuu sillä aikaa kun Maisalle oli toinen rundi Viivin leikittäessä sitä.

Koirien reenien jälkeen mentiin ite kahvakuulailee, minkä jälkeen Maisa ja Sinna pääsi lullutettaviksi. 

Maisa on tottunut jo tosi kivasti autoihin ja muuhun, mikä alkuun herätti ihmetystä. Näyttää oikeestaan siltä, että tuo pentu tarvii aina yhen, korkeintaan kaksi kertaa tottuakseen johonkin.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Peltojälkeä

Lauantaina Pasi kävi kylässä ja tehtiin peltojälet kaikille koirille: Sulo-sakemannille, Sinnalle ja Maisalle. Sinnalle Pasin tekemä jälki kolmella esineellä, joiden alla purkit, yksi namikasa vahvikkeena jälen noston jälkeen, monta kulmaa. Voi miten hyvä Sinna! Esineetkin ilmaisi tosi hyvin (kun oli purkit). Nätisti nenu maassa jälestystä. Osan kulmista meni ihan täydellisesti, osassa teki tarkastuksia. Mutta nekin kulmat, jotka suoritti nappiin, niin vauhti kiihtyy kulman jälkeen, eli se jotenkin hätääntyy siitä, ettei vaan hukkaa jälkeä, siitä ne sen tarkastelutkin johtunevat. Ei namitettuja kulmia nyt varmaan seuraavaan jälkeen.

Maisa teki jälkeä ekaa kertaa pellolla, aiemmin tehty kotipihan nurmikolla. Pitempi heinä ja uusi paikka vähän ehkä hämmensi, että ei edennyt niin keskittyneesti, mutta oikein kivasti kuitenkin.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Paljon kaikkea

Valitettavasta tätä nykyä en saa bloggeriin enää videoita kuvakkeen kera, joten ne on vaan hölmösti linkkeinä..

Viime perjantaina Sinnalle tokon kenraaliharjoitukset meni ihan penkin alle. Ainoastaan kaukot teki ok. Viime lauantain tokon avo-luokan koekin meni sitten tunaroidessa, kylläkin ihan muusta syystä. Eli koepaikalla oli samaan aikaan luonnetesti hallin pihalla (koe oli hallin sisällä), joten laukaukset ja räminät ja muut kuului kivasti..

Sinna lähti paikkamakuusta yhdellä laukauksella. Myös yksilösuorituksessa paineistuminen näkyi, koiruus oli ihan muissa maailmoissa ja tosi matalalla vietillä. Sinänsä hyvä niin kuin tuomarikin sanoi, että pystyi kuitenkin toimimaan. Mutta tekeminen ei ollut kovin kivaa ja tuli sellasia hölmöjä virheitä, mitä ei muuten tulis.

Paikkamakuu 0
Seuraaminen 8,5
Maahanmeno 9,5
Luoksetulo 8
Seisominen 8 (ei istunut perusasentoon ekasta käskystä)
Nouto 9
Kaukot 10
Hyppy 7 (jäi nuuskimaan estettä, istui vasta tokalla/kolmannella käskyllä)
Kokonaisvaikutus 9 (yläkanttiin)

avo2 147p, sijoitus 2/4, tuomari Riikka Pulliainen

Koe videolla >>

Tokokokeen aikana Maisa pääsi leikkimään Penni-siskon kanssa :D Video >>

Keskiviikkona "puruissa" eli Maisa leikkimässä maalimiehen kanssa ja Sinnalle tottista. Sinna teki kivasti ja Maisa leikki mukavasti myös. Hyvä tytskyt!

Tänään Maisalle jälki. Sinnalle jotain pikkutottista ja hölmöilyvideoo.

Maisulin jälki video >>

Sinnan hömppätottista ja kuvaajakin keskittyy olennaiseen ;) >>

p.s. Maisa on tosi kiva pentu <3 Tosi söpö, ihmisrakas, ahne ja muutenkin mukava ja tervepäinen <3


Variocagessa on nykyään kaksi asukasta <3

Koiranruokia laittamassa

Maisa ja Pennisisko

Maisa pizzaleipurilla on nenu jauhossa

Maisan lempparipaikka, jos ei oteta laskuihin mukaan Innan sänkyä, jossa ei saa olla


Kissan koppi kissatarhassa?

Koirankopissa





torstai 3. lokakuuta 2013

Tottista ja "purureenit"

Lauantaina Tiinan porukka kävi kylässä. Kuvia esim. Maisan ja Remu-sakemannin leikeistä tulossa myöhemmin.

Sunnuntaina käytiin Maisan kanssa pieni hihnalenkki Joensuussa Siinan ja Rico-sakemannin huudeilla. Autot on Maisasta vielä vähän epäilyttäviä ja hihna ärsyttävä.

Maanantaina Sinnan kans tottista Liperissä. Kaikki muut avo-liikkeet paitsi nouto, koska tein asfaltilla. Todella hyvin!

Eilen oli Maisan ekat "purureenit" eli pääsi leikkii maalimiehen kanssa :) Kotoo oli mukana vanha paksu tyynynpäällinen, mutta Maisasta moken pusuttelu oli kivempaa. Sitten kun Juha kaivoi autosta juuttikangasrievun alkoi kunnon leikit! Puri hyvin, mutta olisi ominut lelun. Lopuksi tottista Sinnan kanssa.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

maisakin hakuilee

Maanantaina Sinnan kans tottista Liperissä. Tosi kovis suoritus ;D

Tiistaina hakuilemassa. Maisalle namirinkiä ja kaksi tuuliharjoitusta:)
Sinnalle rullaa. Ei taas ollut oikein hallussa. Ukolle ja näytölle lähti lujaa, mutta tuonnit - ai mitkä?

Muutoin pentu on saanut ruokansa imuttamalla, luoksetuloista tai pentujäleltä. Tosi mukava pentu <3

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kulunut viikko ja Maisa

Montako koiraa?




Alun kuvat viikko sitten sunnuntailta Nooran ja Siinan vierailulta, kuvista puuttuu Aamu-sakemannipentu <3 c. Siina J.

Tällä viikolla...

Tiistaina hakuilemassa. Pitkästä aikaa irtorullailua. Tiputteluksi vähän meni, mutta oli siinä hyvääkin joukossa.

Keskiviikkona viestissä. Eka väli 500 m, loput neljä 800 m. Sinna juoksi viimeisen taipaleen ekana koirana. Hyvin meni!

Perjantaina vietiin Sinna ja Inna hoitoon ja lähdettiin ajelemaan Tampereen suunnille. Lauantaina Nokialle nappaamaan meidän uusi laumanjäsen, malipentu Dubion Oh Snap (Maisa) kyytiin :D Kasvatajalta saatiin hyviä vinkkejä tottikseen, jälkeen ja arkeen ja esim. tenavan ja pennun yhteiseloon. Kotimatka 5 h meni unisissa tunnelmissa ja ilman pisuvahinkoja selvittiin. Eka yö on takana. Olihan tuota jotakin piippailuja, mutta muutoin hyvin on mennyt :) Kuvat 6 vk iässä (nyt reilu 8 vk).




Tänään tottista Sinnan kanssa Polvijärvellä. Seuraamista, liikkeestä seiso, luoksetuloa ja hyppyä vesisateessa. Yllättävän hyvin, kun vettä tuli, aiemmin ei ois ollut puhettakaan, että Sinna ois suostunut kastumaan tottiksen takia ;)



Haaste Annelta (huom. meillä on se kuva haastekin jäänyt ihan vastailematta):

  1. Mieleen jäävin hetki koirien parissa? (iloinen tai surullinen hetki): Ei voi laittaa vaan yhtä.. Pienet hetket, kun Sinna&Inna-kaksikko toimii hyvin yhteen, onnistumiset kokeissa, Innan ristiäiset, kun kasteessa Sinna makasi piirin keskellä ristiäisvieraiden jaloissa...
  2. Ei mennyt kuten Strömsössä. Mitä, missä, kerro?: BH meni läpi, muttei siitä kovin kehuttavat fiilikset jääneet (paitsi kaupunkiosuus meni nappiin). Ei oltu koevalmiita ja kevät juuri Innan synnyttyä ei ehkä muutenkaan ollut parasta aikaa uusille haasteille.
  3. Mikä koira on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen (ei tarvitse olla oma koira) Miksi?: Nyt ei kyllä osaa sanoa. Lapsuudessa on tullut ihailtua yhtä jos toistakin koiraa ja nykyään kolahtaa, jos näkee hienoja iloisia suorituksia, joissa ohjaajan ja koiran yhteistyö pelaa. Voisi kuitenkin sanoa, että Sinna on tehnyt vaikutuksen ja on ollut oikein sopiva valinta ekaksi palveluskoiraksi <3
  4. Jos joutuisit valitsemaan terrierirodun, mikä se olisi?: Hirveästi rotua tuntematta: Manchesterinterrieri, rodun ulkonäkö ja iloisuus miellyttää.
  5. Rotu, jota sinulla ei ole, mutta jonka voisit tulevaisuudessa ottaa? Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira, vaikkei sinänsä eri rotu olekaan :)
  6. Montako koiraa on liikaa? Neljä on aika rajoilla, mutta viisi ainakin on liikaa :)
  7. Mitä lajia et haluaisin harrastaa koirasi kanssa, vaikka koirasi soveltuisi kyseiseen lajiin hienosti. Miksi? Tällä hetkellä ei ole intoa laajentaa lajivalikoimaa nykyisistä, joita ovat siis pk-jälki, viesti, haku, tottis ja pennun kanssa Artolla tulee olemaan suojelu. Nykyisiin lajeihin liittyen fh-jälki ja ek-koe kiinnostaisi, mutta ne on oikeastaan samaa juttua.
  8. Jos koirasi olisi biisi, mikä se olisi? Perustelut? Sellainen tosi outo sekoitus rokkia, iloista menevää lastenlaulua ja lällyballadia, ei sellasta ole olemassa :D
  9. Koiraton elämä - millaista se olisi vai onko sitä? Ilman koiria pystyisi keskittymään paremmin muihin harrastuksiin, esim. kuntoilu ja heppailu, ei tarvitsisi miettiä, että mahtuuko autoon, kotona ei olisi niin paljon karvaa ja hiekkaa ja tassunjälkiä... Mutta ei sitä kyllä silti haluaisi ilman koiria olla <3
  10. Olet kasvattaja. Millaista koiraa kasvatat? Ominaisuudet, luonne, terveys? Mistä olen valmis tinkimään, mistä et? Harrastuskoiria, jotka ovat myös tasapainoisia perhekoiria.
  11. Romeo, Myy vai Moore sinulle? Perustelut? :): Varmaankin Myy, kun sen tyyppistä harrastuskoiraa nyt etsittiin itsekin toiseksi koiraksi :)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Touhuviikko ja tokokoe

Tällä viikolla on ollut touhua ja tohinaa ja se huipentui tämän päivän toko avo-luokan kokeeseen ;)

Tiistaina jälellä. Vieraan tekemä jälki, muistaakseen puoli kilsaa. Välillä jälesti kivasti, välillä ok. Esineillä jäi seisoksimaan, kehuista maahan.

Keskiviikkona viestissä. Hyvin juoksi! Pari taivalta myös ekana koirana.

Torstaina tottiksessa, tosi hyvä draivi!

Perjantaina "juhlittiin" Arton synttäreitä päivän myöhässä. Tiia ja Inna kävi tekee yllärijälen, jonka esineinä oli "lahjoja" Artolle (karkkia, olut, kotihierontalahjakortti...). Onneksi Sinna selvitti Arton kanssa jälen ja lahjat löytyi ;) <3

Muistaakseen perjantai-iltana myös kotitottista, josta videomatskua.. Kaukot meni vähän miten meni, muuten kivaa:

http://www.youtube.com/watch?v=JA0n00BwJ00&feature=youtu.be


Lauantaina meillä oli koiria enempi ja vähempi, kun Siina ja Noora tuli treenikavereiksi. Pennuille peltojälet ja tottiksia tehtiin myös pihalla.

Tänään sitten tokokokeessa uudessa paikassa Uimaharjun urheilukentällä. Eka kerta AVO-luokassa. Tuomari Erkki Shemeikka. Luokassa 9 koiraa.


(p.s. Blogger ei oikein pelittänyt videon lisäämisen kans, joten tuossa vaan linkki.

Paikkamakuussa Sinna oli ekassa porukassa reunimmainen koira. Ihan ok meni maahan, ei kylläkään mikään salamannopee. Vähän oli tiiraillut tuulessa lepattavia kehänauhoja, mutta muuten oli hyvin, vaikka viereinen koira seisoi suurimman osan ajasta. Perusasentoon nousu oli tosi vino, mistä tuomarikin huomautti, muttei rokottanut pisteitä. Paikkis ei tullut kameralle, koska kännyn muisti on niin pieni, ettei ois mahtunut sitten koko muu suoritus.

Seuraaminen oli kivaa. Vietti ei ollut ylimmillään, mutta ihan ok työmoodi päällä. Tuomari tykkäsi kympin verran :)

Luoksetulon istumaan jätössä Sinnan jalka oli Tiian jalan päällä, niin vähän jänskätti lähteä siitä kävelemään, ettei Sinna siirry paikaltaan. Kun ei ihan täysin ole tullut avo-luokkaan tutustuttua, niin ei Tiia tajunnut heti, että pysäytyskäsky pitää sanoa omatoimisesti.. Vasta kun liikkurin käskyä ei kuulunut, niin Tiia antoi käskyn aika viime tinkaan :) Oli sen verran lähellä, että ei enää nostanut laukalle kun tuli luokse loppumatkan, mistä tuomari huomautti, muttei rokottanut pisteitä. Näki, ettei ollut ihan täydessä vietissään siitäkin, ettei hypännyt yhtään sivulle siirtymistä, vaan siirtyi nätisti!

Nouto... Oivoivoi.. Kyllä harmitti autossa, kun tajusi, että kapula jäi eilisen reenin jäliltä takapihalle! Vieraalla kapulalla ei olla tehty ties millon viimeksi.. Hyvinhän se Sinna lähti vieraalle kapulalle, mutta jäi nuuskimaan sitä ja pudotti kerran tai pari (videolla ei näy kapulan nosto, kun Arto ei huomannut siirtää kameraa). Palautusasentokin oli tosi vino. Vitonen napsahti. Mitä tästä opimme: reenaa vieraalla kapulalla ja muista oma kapula kokeeseen mukaan.

Kaukoissa Sinna tiiraili sivulle ja taakseen, joten Tiia ootti sekunnin joissain väleissä ennen kuin antoi käskyn, kun näytti ettei ole kuulolla.. Tuomari ei ilmeisesti häiriintynyt moisesta, kun antoi täydet.

Estehypyssähän meillä on ongelma, että Sinna menee aina vasempaan reunaan. Ei olla siihen puututtu, koska se ei kuitenkaan ainakaan tähän asti ole koskaan kiertänyt, vaan on hakeutunut esteelle ihan oudostakin kulmasta. Tuomari ei kuitenkaan tykännyt, joten 8,5.

Kokonaisvaikutus 9, kuulemma iloista menoa, jota on kiva katsella.

Ja koko rivistö:
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 10
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 10
Noutaminen 5
Kauko-ohjaus 10
Estehyppy 8,5
Kokonaisvaikutus 9
I-tulos 186 p, kunniapalkinto, sijoitus 2/9 (ykköseksi tulleella bortsulla oli puoli pistettä enemmän :D!)

Voittajakolmikko: bortsu (voittaja keskellä), Sinna (oikealla) ja tervu (kolmas vasemmalla)


Tästä kohti seuraavan avo-luokan kokeita! Treenisuunnitelmasta sen verran, että jäävistä palkkausta väliin kuurina taas nopeasti, luoksetuloja vauhtiluoksetuloina ilman pysäytystä, noutoa vieraalla kapulalla, kauko-ohjauksiin jos jostain sais skarppiutta ilman, että ne menee levottomiksi ja estehyppyyn suoruutta (jotenkin?).

Tänään vielä viikon lopuksi lenkki Enska-koirakaverin kanssa :)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tottista

Viikko on sisältänyt lähinnä tokoa/tottista, sillä tänään piti olla toko avo-koe,  mutta me jouduttiin perumaan se Sinnan edelleen jatkuvien juoksujen vuoksi. Avo-luokan liikkeet on nyt aika lailla kondiksessa.

Viime viikonloppuna päästiin reenaamaan uudessa seurassa Sulo-, Santtu- ja Sisu-sakemannien kanssa. Polvijärven neljä ässää teki tosi hyvät reenit, eikä Sinnan juoksutkaan haitanneet poitsuja, vaikka välillä otettiin reeniä samaan aikaan :O

tiistai 20. elokuuta 2013

Jälki ja heinä nenussa

Sinna ajoi eilen vieraan tekemän jälen, noin puoli kilsaa, viisi esinettä purkkeineen, vanheni 2,5 tuntia. Kaksi tien ylitystä joista kumpikaan ei mennyt suoraan tien yli vaan vähän matkaa tien vierustaa. Sinna olisi painellut suoraan tien toiselle puolelle. Muutoin sinna jälesti kivasti ja esineetkin löytyi.

Remellä alkoi viikonloppuna flunssa. Eilen kuitenkin syyllinen todennäköisesti selvisi. Reme oli vetänyt heinän nenäänsä! Luultavasti suun kautta. Eilen heinä tuli näkyviin ja sieltä löytykin reilu 10 sentin korsi!

Sinnalla juoksut jatkuu..

tiistai 13. elokuuta 2013

Kääpiöluppa(risteytys?) Ruu (tuli taloon kesä 2008) - 1.8.2013 <3 ;'(

Ruu otettiin löytöeläinkodista kesällä 08. Se oli löytynyt Joensuun leikkipuistosta. Lehti-ilmoituksella se etsi eläkekotia. Eläinsuojeluyhdistys luovutti sen poikkeuksellisesti ilman maksua, koska he epäilivät, ettei sillä ehkä olisi enää hirveästi päiviä jäljellä. Kun Ruun turkki lopulta saatiin kuntoon, se kuitenkin näytti paljon nuoremmalta pupsalta :) ja se viettikin meillä viisi elämäntäyteistä vuotta <3

Kaksi viikkoa sitten keskiviikkoiltana Ruu näytti kuitenkin väsyneeltä eikä maailman ahnein pupu suostunut syömään iltapalaansa (päivällä oli ollut normaali oma itsensä). Siitä heräsi huoli ja ilta vietettiin pupusta silitellen. Klo 12 yöllä mentiin  nukkumaan. Oltaisiin laitettu Ruu häkkiinsä yöksi, muttei se halunnut, vaan hyppäsi heti pois sieltä takaisin matolleen. Annettiin sen jäädä siihen. Klo 02 Arto heräsi, kun Ruu hyppeli lattialle (se ei ikinä hyppinyt lattialla) ja mentiin katsomaan ja löydettiin Ruu sohvatuolin alta. Nostettiin Ruu takaisin matolleen lepäämään ja siinä meidän silitellessä Ruu nukahti <3 Oli onni, että saatiin viettää viime hetket Ruun kanssa.

Ruu tuli taloon viikko-pari ennen kuin Tiia ja Arto "tapasivat". Ruu on siis ollut mukana kaikissa näinä viitenä vuotena tapahtuneissa tapahtumissa, esim. mukana samassa huoneessa kun Inna kastettiin meidän olkkarissa. Ruu tykkäsi kaikista ihmisistä, tutuista ja vieraista ja kaikista eläimistä. Ei mennyt kauaa kun tuttu tai vieras ihminen tai Reme-kisu istahti Ruun sohvalle, niin Ruu hyppäsi syliin kerjäämään rapsuja tai herkkuja :)

Ruu haudattiin takapihalle kuusen juurelle (Ruu tykkäsi piileskellä sekä meidän pihan kuusen alla että Liperissä asuttaessa rannan kuusen alla :) ). Innan kastevesi on tähän asti ollut pullossa odottamassa jotakin tärkeää käyttöä, ja nyt se sitten kaadettiin Ruun hautakiven päälle. Myös Inna oli hyvästelemässä Ruun: "Pupu. Aa aa (=nukkuu). Peitto. Heihei." (Ruu haudattiin oman rakkaan peittonsa kanssa.)

Haku

Tänään haussa kolme ukkoa, kaikki pimeinä. Eka 50 metrissä, lähes kympin suoritus rullaillen! Tokassa oli informaatiokatkos, Tiialla oli tarkoitus ottaa sekin pimeänä, muut luuli, että partioimalla. Siinä kun asiaa pohdittiin, niin Sinna otti ja läks jo nenunsa viemänä maalimiehelle (Tiia oli jo kerennyt huutaa Sinnan tänne, mutta pitihän sen antaa mennä sitten, kun hajulla oli... Mikä hallinta?) Hyvä suoritus sekin. Kolmannelle maalimiehelle (äiti+lapsi kaksikko piilossa) ei enää lähtenyt niin lujaa, ihan hyvin eteni kuitenkin. Rullan ottoa arpoi hetken (kahdelta ekalta otti rullan tosi hyvin). Ja pari kertaa pudotti rullaa läähättääkseen. Näytölle kuitenkin kovaa. Hyvät reenit. Pitää jatkossakin ottaa tähän rullailuun jo enempi haastetta, niin ehkä se tekee siitä Sinnalle mielekkäämpää, koska kyllä se osaa!

perjantai 9. elokuuta 2013

Tokoa ja esineitä

Tokot:
Eilen iltaruualla luoksetulon stoppia ja kaukoja. Pääosin mukavasti pysähtyy, toki sisällä vauhti on ravia (, minkä vuoksi luoksetuloa nyt ei välttisti kannattais ees sisällä reenata :/ ) Välillä normiluoksetuloja. Kaukoissa edelleen istumisessa välillä hypähtää pykälän eteenpäin.
Tänään tokoilua Polvijärven kylillä, nurmi"kentällä". Noutoa, kaukoja ja luoksetulon stoppia. Noutoja eka kuolleella kapulalla (kapula maassa, josta nostoja), sitten sinne sun tänne kapulan heittoja ja siitä noutoja ja lopuksi kokeenomaisempia noutoja perusasennosta. Palkkaus välillä vauhdista, välillä eteenistumisesta ja muutama irroituksesta. Kaukoissa jälleen parissa istumisessa eteenpäin hypähdys. Luoksetulossa pitkässä matkassa kovassa vauhdissa stopit ei vielä toimi, lyhyellä matkalla ok. Väliin ja loppuun vauhtiluoksetuloja. Oli ihmeen väsy koira, läähätti hurjasti, vaikka innolla tekikin..?

Esineruutu:
Lievästi väsynyt koira oli myös eilen illalla, kun lenkin jälkeen tuli tekaistua esineruutu. Innokkaasti etsi, mutta tuonnit oli sitä sun tätä, loppuasennot usein kuitenkin ok. Palattiin kotiin loppupalkkapalloa heitellen ja siinä touhussa koiruus veti kyllä itsensä aika piippuun!

Tämän viikon jälkeen loppuun Tiiallakin loma, voioivoi.

torstai 8. elokuuta 2013

Viikkoon mahtui taas kaikkia Sinnan lajeja ja kavereita



Viestit:
Viikko sitten keskiviikkona pisimmät matkat oli 850 m. Sinna juoksi jonkin pätkän ekana koirana. Hyvin meni kaikkinensa, jonkun matkan jälkeen oli jo aika väsy koiruus :)

Eilen viestissä eka väli 400 m, Sinnaa yritettiin juoksuttaa reenin aivan ekana koirana. Hyvin oli lähtenyt ja viipynyt jonkin aikaa mutta sitten palannut takaisin.. Sulo laitettiin sitten menemään eka, niin sitten juoksi hyvin. Pisimmät matkat eilen noin 650 m, Sinna juoksi vain kolme matkaa viiden sijaan. Oli sen verran helle, ja päivällä oli jo tehty lenkki ja käyty kaksi kertaa koirapuistossa (ei sattunut kavereita puistoissa olemaan) jne puuhaa.

Haku:
Tän viikon tiistaina otettiin Sinnalle yksi maalimies suurehkon alueen partioinnilla. Hienosti ja itsenäisesti ja iloisesti Sinna tarkasteli aluetta ja ihmeen kaukaa sai lopulta hajun maalimiehestä ottaen huomioon, ettei tuullut ollenkaan. Ja kivalla innolla toi rullan (tiputti puolen metrin päähän ja siitä käskyllä käteen) ja näytölle tuttuun tapaan tuhatta ja sataa. Sinna selvästi tykkäsi, kun oli erilaiset reenit!

Toko:
Maanantaina kotipihalla kaukoja, avo-luokan hyppyä ja vauhtiluoksetulo (oli tarkoitus ottaa luoksetulon stoppia, mutta oli lenkin jälkeen kuumalla säällä sen verran väsy hurtta että jätettiin välistä). Kaukot ok, meinaa istumaan noustessa tulla vähän eteenpäin. Jos itse on lähellä koiraa, niin silloin nousee hyvin. Huomattavasti innokkaammat kaukot oli kuitenkin lauantaina kun oltiin rannalla grillaamassa ja viimeisen makkaran Sinna sai tottistella - näytti että se melkein lensi maahan ja istumaan :D Avo-luokan hyppyä ekaa kertaa. Ei ongelmaa istumisessa eikä paluuhypyssä. Helposti vaan hyppää vinoon, niin siitä hankala hypätä takas päin. Ei otettu vielä loppuasentoa, joka tulee olemaan eka eteen istumaan ja siitä sivulle.

Jälki:
Sunnuntaina käytiin Liperissä peltojälellä, jonka Siina ystävällisesti tallasi. Neljä esinettä, viisi kulmaa, ehkä 100 m, vanheni reilun tunnin (?). Sinna jälesti välillä hyvin, välillä oli ihan pihalla. Eka kulma meni hyvin, tokassa tuli vahingossa stoppaus liinalla, kun oli kääntymässä kulman ihan oikein, niin siitä meni pasmat sekaisin. Esineistä nousi vain yksi (!), toista ilmaisi, mutta esinettä ei kyllä löytynyt. Liekkö ilmaisi pelkkää hajua vai oliko pieni esine tosiaan vain niin syvällä heinässä ettei sitä siitä kohtaa löytynyt. Mutta hyvä oli saada vieraan tekemä jälki, näitä lisää ;) Tarkoituksena oli käydä palautteleva jälki, jossa olisi isompia esineitä tiheämmin, pelkkä suora ja ilman namia ollenkaan jälellä. Mutta eipä ole tullut tehtyä..



Jälen jälkeen lähettiin lenkille kokoonpanolla Noora ja Nemo-holskupentu, Siina ja Rico-sakemanni ja Armas-brasilianterrieri ja myö koko perhe Sinnan kanssa. Olipa mukavaa ja koirat tuli hyvin juttuun keskenään ja hyviä kuvia tuli ja maastot oli tosi kivat :D Tämän postauksen kuvat: Siina J. Kiitti ;) 

Vähän saa pusutella maahan käskettynä, jos vieressä on ihana holskupentu <3
Paikkaseisominen :)
Muita koiruuksia kuvattiin tälleen poseeraten, niin herkkuja hamuava Sinna asetteli myös itse itsensä, jotta sai nakinpalan. Miten niin holsku ei muka tee hommia yhden nakin palan eteen ;D

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Palauttelevat

Eilen oltiin koko päivä Joensuussa. Aamulla käytiin ottaa palauttelevat reenit sunnuntaisella koepaikalla. Pikkuseuraamista, jäävät heti palkaten, pitkä luoksetulo ilman loppuasentoa pallo lentäen, seuraamisen käännökset palkaten heti käännöksen jälkeen ja loppuun pitkä paikkamakuu väli ruokapalkalla (Inna teki häiriötä leikkien Sinnan toisella narupallolla ja kerran Inna pääsi vahingossa käymään halaamassa Sinnaa paikkiksen aikana). Tosi hyvät reenit!

Sunnuntain ruusukkeet


Illalla hakuilemassa. Etukulmat muistikuvina ja kolmas pakeneva. Kaikille irtorulla kokokuvioineen, kakkosella ja kolmosella palkkana ruuan lisäksi pallo. Jokasella ukolla tarvitsi tuo-käskyn, muuten vaan pönötti :/ Ja pudotti rullaa ennen luovutusta, mutta muuten toi kivasti ja malttoi liinan kiinnityksen ajan tosi nätisti. Into oli kova sekä ukolle että näytölle!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

186

Tänään pitkästä aikaa tokokokeessa Joensuussa (ihan vieras kenttä oli kuitenkin). Tuomarina Anne Nokelainen, alokasluokassa 14 koiraa.

Sinna kolmannessa paikkamakuuryhmässä kolmen muun koiran kanssa. Vähän Sinnalla oli silmäpeliä viereisen borderin kanssa ja takamuksen nostosta lähti 1 piste. Mutta kyllä oli voittajafiilis 9 pisteen paikkiksen jälkeen kun kaksi viime kertaa on tullut nollattua ko. liike :D Kiitos vaan reenikavereille, jotka viime talven aikana tekivät häiriötä palloilla, huudoilla ynnä muilla heilumisilla!

Sinna oli koko päivän koirista neljänneksi viimeinen. Sinnalle autossa odottelua oli kertynyt jo alle sellaiset vajaa kolme tuntia (päässyt käymään kerran pissillä ja pienet virittelyt ennen kehään menoa, sivulle tulosta palkkauksia ja haukutuksia). Kun mentiin kehään, niin liikkuri sanoi, että tuomari ei ole vielä valmis ja kerkeät viritellä vielä koiraa, niin Sinna viritteli itse itseään ja tarjosi haukkua ;) Ei onneksi jänskättänyt, koska tietää, että Sinna kyllä hiljenee sivu-käskystä. Seuraamiset ok, edistäähän se. Jäävät myös kivasti. Luoksetulo ei mitenkään nopeinta Sinnaa ja melkonen pusupomppu sivulle. Hypylle siirryttäessä piti karjasta tänne, ettei vaan mee hyppää ennen aikojaan. Hellepäivän väsyttämä koira, mutta kuitenkin jaksoi tehdä, joten ei voi kuin olla tyytyväinen.

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 9
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen vapaana 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

186 pistettä, 1 tulos, sijoitus 1/14, kunniapalkinto



Tuomari tuntui olevan kaikille melko tiukan oloinen pisteiden annossa, mutta oikein mukava!

Nyt ois sitten tarkoitus siirtyä treenaamaan avo-luokkaa varten. Lisää varmuutta paikkikseen. Noudon loppuasentoon varmuutta. Luoksetulon stoppi ja kaukot pitäis onnistua tosi pienellä vaivalla ja luulisin että hyppy avo-tyyliin luonnistuis kanssa aika helposti.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Tottelemista ja viestiä

Tottikset/tokoilut: Keskiviikkona kotipihalla. Liikkeestä seisomista ja luoksetuloa. Liikkeestä seisominen tökki, jatkoi vain innokkaasti seuraamista käskystä. Pakotteista vain nosti viettiä seuraamiseen entistä tiiviimmin. Jotenkin hinkkaamalla saatiin sitten onnistumisia ja loppuun luoksetuloja loppuasennolla ja yksi läpijuoksuna. Hyvä!
Eilen tottiskentällä. Paikkis, pikkuseuraamista, liikkeestä seisomista ja hyppyä. Paikkiksessa oli hyvin rauhallisena, vaikka Tiia leikitti "käsillä" sitä ennen. Seuraamisessa innokas, edistää ja vähän poikittaa. Liikkeestä seisomiset meni ok, mutta ei missään nimessä parasta Sinnaa. Aiemmin sillä oli liikkeestä seisominen ihan töks seinään (tai lähes), nyt valuu pari askelta. Ei varmaan pitäis ottaa tätä liikettä nyt hetkeen ja antaa sen hautua :) Lopuksi hyppyä kahen pallon leikillä. Hyppy-käsky ja pallon heitto esteen taakse ja "lähtöpuolella" odottaa uusi pallo paluuhypyn jälkeen jne. toistoja. Matalalla esteellä ja Sinnalla oli hauskaa :)

Viesti: Keskiviikkona viestissä. Ekat 3 taivalta vain 250 m (treenikaveri tarvitsi tietynlaisen reenin lyhyellä matkalla), viimeiset 2 taivalta 600 m eli siirtymisestä tuli jälestyspätkäksi 350 m. Ihan hyvin! Sinna juoksi ensimmäisenä koirana siirtymän jälkeisen taipaleen :) On niin hauskaa viikko toisensa jälkeen huomata, miten paljon koira (ja reeniporukan muutkin koirat) tuosta lajista tykkää :) Se innokkuus vaan sitten näkyy hallinnan vaikeutena seuraamisosuudessa ja hiljaa vuoroaan odottelussa :/

Keskiviikkona ennen viestireenejä käytiin myös Joensuussa koirapuistossa pitkästä aikaa. Kavereiksi sattuivat labbisnarttu ja bretoniuros.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kotitottista ja hakua

Kotitottista: Eilen sivulletuloja (hyppää, muttei haittaa), seuraamisia ja käännöksiä (välttää) ja liikkeestä seisomisia. Liikkeestä seisomisesta tökkii sivulle istuminen lopuksi eli hinkattiin vain sitä osuutta eli vierellä seisomisesta istumista perusasentoon. Loppuun paikkamakuu, kun Inna heräsi kesken kaiken päikkäreiltä. Tänään lyhyttä seuraamista (tosi hyvä), liikkeestä maahanmenoa (välillä meinaa jäähä kyynärät ilmaan) ja hyppyä (tosi hyvä ja tässä onnistui mainiosti myös vierellä seisomisesta perusasennon ottaminen) :)

Eilen hakumetässä: Neljä maalimiestä. Näytettiin haamuina takaperin eli eka nelonen, sitten kolmonen jne. Eli kaikki jäivät muistikuvina muhimaan. Irtorullalla koko kuvion kera kaikki neljä. Jokaisella pudotteli rullaa aivan lähellä: pysähtyi läähättämään, ei ollut paineistuneen oloinen eikä kyllä karkaamassa näytöllekään vaan luovutuksen jälkeen hengaili kiltisti vieressä että sai laitettua liinan perään, mikä on tosi harvinaista Sinnalle. Silti näytölle lähti tuhatta ja sataa! Oisiko ollut vaan niin, että kun juoksi oikeesti tosi kovaa sekä ukolle, rullan tuonnin että näytölle, että kun ei vietti ole ihan kohdillaan siihen rullan luovutukseen, niin aatteli vetää vähän henkeä välissä ennen kuin tuo rullan loppuun saakka? Maalimiehellä nro 2 ja 3 ei myöskään heti ottanut rullaa ukolta vaan tuumaili pari sekkaa. Maalimiehillä 3 ja 4 ruuan lisäksi myös pallot. Tosi iloista ja rentoa mutta kuitenkin tosi innokasta tekemistä :)

Eilen hakuillessa myös ukkosti, mutta Sinna ei välittänyt siitä ollenkaan. Sisällä usein haukkuu jyrinää, harvemmin enää vetäytyy nurkkaan. Lenkillä kerran kun sattui ukkoskeli, lähti häntä ja korvat tötteröllä aina juoksemaan kohti jyrähdyksiä, luulikohan, että rekka jytisee (kun Sinnahan rakastaa isoja autoja..)

Pudotettua esinettä ei olla varsinaisesti otettu koko kesänä, mutta kaksi kertaa käytännön syistä :) Kerran lenkillä Arto oli pudottanut vaunujen päältä paitansa, niin he lähtivät uudelle lenkille pyöräillen etsimään sitä. Arton huomattua kaukaa paidan, hän alkoi innostaa vapaana pyörän vierellä laiskana hölköttävää Sinnaa: mikä putos? Tuli Sinnaan eloa, ja putos käskyllä lähti hyvin ja nappasi paidan. Se oli toki vähän hankala tuoda, mutta joten kuten se sen riepotti Artolle saakka. Toinen tapaus sattui viikonloppuna kun oltiin kylillä lenkillä ja Inna oli rattaissa riisunut kengän pois ja pudottanut sen meidän huomaamatta. Käännyttiin takas ja kun Arto huomas kengän, niin lähetti Sinnan. Hyvin haki ja toi kengän :)

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Eilen jälki, tänään tokoilua

Jälen tekoon lähtö: "Isi, elä unoha jälkipaalua ja miulla on myös tää yksi esine." Samalla Sinna on varastanut loppupalkkapallonsa. Onneks tää ei ole niin vakavaa.

"Isi, myö leikitään vielä hetki tällä pallolla jooko." Innalla narupallon naru kädessään.


Eilen illalla peltojälki, vanheni reilu pari tuntia, puhelimen trackerin mukaan 120 m, neljä esinettä, ilman purkkeja, viimeisen sisällä pallo, ei kulmia, vaan koko jälki oli sellaista mutkittelua (tarkoituksena, että Sinna pitäisi tarkasti jälestä kiinni). Välillä jälestikin hyvin tarkkaan, mutta välillä kadotti jälkeä. Ekasta pikkuisesta esineestä olisi painellut yli, pari esinettä ilmaisi jääden makaamaan liian kauas esineestä, kannustuksella lähemmäs.

Tänään lenkin jälkeen kotipihatokoilua, eka sivulle tuloa, sitten paikkamakuu kotitekoisenestekyhäilyn kokoilun ajan. Paikkamakuun aikana naapuri ajoi autollaan ohi, ei kiihtynyt Sinna ollenkaan. Hyvä! Ei se kyllä oikeestaan nuista normi henkilöautoista kiihdykään (isommista autoista ja peräkärryistä kyllä), mutta tottumuksen takia käy vaan kaikki vahtihaukkumassa :/ Mutta siis jokatapauksessa paikkamakuun oli tosi rauhassa, vaikka Tiia oli välillä talon toisella puolella ja liiterissä käymässä.

Paikkamakuun jälkeen hyppyä. Eka pelkkä hyppy suoralla palkalla. Tokaan mukaan top-käsky. Kolmannella Tiia tuli vierelle, neljännellä vielä loppuun sivu-käsky, mutta taisi tarvita tuplasivukäskyn, joten otettiin uusiksi. Myös uusinnalla sivu-käskyn suorittaminen oli hidas, mutta koska hyppy meni niin hyvin niin ei hinkattu koko kuviota vaan niin, että pallon saalistuksesta top-käsky, siitä Tiia siirtyy vierelle ja siitä sivu-käsky. Lopetettiin parin toiston jälkeen kun oli tarpeeksi nopsa. Sitten vielä hyppyä ees taas vähän niin kuin kahen pallon leikkinä. Loppuun eteenlähetys, pallo kiinni aidassa. Eipähän tuo koiruus heti sitä palloa verkkoaidastakaan bongannut ja sitten kävi vielä nenullaan tökkäämässä sen aidasta läpi toiselle puolelle ;) Mutta olipa kiva tokoilla/tottistella :D

Siivous"apurit"