Viikko sitten (?) lauantaina oltiin "pelastettavina" raunioilla
hälyryhmän koirakoille järjestetyssä harjoituksessa. Hiihtomaja tms. oli
olevinaan räjähtänyt ja koirakot saivat alueen tarkastettavaksi. Arto
oli raunioiden alla kaivoputkessa. Kaksi tuntia siellä sai istuskella,
koska ryhmänjohtaja tarkastutti raunion usealla eri koiralla, jotta sai
koirien merkkauksista mahdollisimman kattavan kuvan, missä pelastettava
on, koira kun ei päässyt perille asti ilmaisemaan. Ja sitten vasta
laittoi yhden koiran menemään maan alle (koira laskettiin kaivosta)
katsastamaan. Onhan se totta, että oikeassakaan tilanteessa ei voi noin
vain keskittää raivausta mutu-tuntumalla johonkin kohtaan, koska silloin
siihen käytettävä aika on pois muusta toiminnasta. Tiia puolestaan oli
suljetussa maakellarissa raunion viereisessä metsässä. Tiiakin sai
ootella piilossa kaksi tuntia, sillä ryhmänjohto ei laittanut koirakoita
ollenkaan sille alueelle alkuun, koska pääpaikka oli tottakai raunio.
Kun yksi koirakko sitten laitettiin sille alueelle hommiin, niin Tiia
löytyi heti. Onneksi pakkasta oli vain noin 5 astetta ja piilossa oli
mukana peitot ja alustat. Viihdettä toi kännykät ja vatsalihasreeni :D
Viime
keskiviikkona oli Sinnan kuvaus. Painoa oli tullut 200 g lisää, eli nyt
oli 18,7 kg. Vielä vähän lisää tarvittais. Lääkärin vetkutellessa
lonkkia kuulemma toinen oli jäykempi, lihasjumia? Lonkat lähti kuitenkin
A:na, hyvin pilkuntarkka voisi saada niistä kuulemma B:t, jos kattoo,
että ne ois karvan verran löysät. Kyynärät nollat :) Lonkkakuvista
katsoen selässä toiseksi alimmassa välissä näytti niinkuin olisi ollut
mahdollisesti tulehdusta, mutta sivusta otetuissa selkäkuvissa ei
näkynyt mitään samassa kohdassa. Selkäkuvia ei lähetetty kennelliittoon,
mutta lääkärin mukaan ei ongelmia selässä. Vasemmassa olassa näkyi
yhdessä kohti pientä eroosiota nivelessä :( Ei kuulemma pitäisi johtua
mistään tapaturmasta, vaan luultavasti kalkkia on ollut siinä kohti
liian vähän kasvuvaiheessa.. Ei välttämättä tule oirehtimaan, kun Sinna
on niin kevyt koira.
Viime torstaina tottiskentällä,
pikareenit, oli vaan yksi reenaaja meiän lisäks. Kenttä ei ollut aurattu
ja tie liukas, joten tehtiin pikku"tiellä". Seuraamista (hyvä), kahden
hengen henkilöryhmää (vähän kontakti rakoili), jäävät (hyvät) ja noutoa.
Ennen noutoa lyhyt paikkis, mistä vapautuksen jälkeen Sinna juoksi ja
hyppäs ilosena vieressä olevaan omaan autoon :D Nää reenit oli tässä
vaii? Noudoista eka suora palkka eteenistumisesta, tokassa vähän pitoa
ja Tiia nypläs kapulaa välissä. Hyvin meni!
Tottistelut
tänään maneesilla. Pallopalkalla, näpit ois jäätynyt nameilla.
Sinnallakin oli koko ajan takki päällä. Tiia+Inna ei lähteneet
ollenkaan, kun ei Inna -20 asteessa pärjäis. Seuraamista, hyvin meni
myös henkilöryhmä, jotain jääviä. Sitten muut reeniläiset teki häiriöö
eka perusasennossa ja sitten seuraamisessa, taputuksia tms, osa
häiriöistä oli jo liian pahoja, rupes vilkuilemaan. Jossain välissä myös
luoksaria, yksi loppuasennolla eteen ja toinen vauhdista palkka, hyvä!!
Loppuun ilmoittautuminen "tuomarille", eka Sinna meni moikkaa, toka
hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti