maanantai 15. lokakuuta 2012

Viikon vaihde

Torstaina tottiksessa. Arto otti seuraamista, henkilöryhmää, vinoestettä, liikkeestä maahan, liikkeestä seis ja hyppyä. Seuraaminen oli innokasta ja henkilöryhmästäkin otti varsin vähän häikkää. Vinoeste otettiin vain kerran: Arto lähetti, Tiia oli toisella puolella pallon kanssa, Arto kutsui toista palloa heilutellen takas esteen yli. Samalla tavalla tehtiin hyppyä yksi tai kaksi kertaa. Hyvin meni! Seuraavaksi (jossain vaiheessa), varmaan koitetaan vaihtaa tuo avustajan antama pallo kapulaksi? Maahanmenot oli hyvät, seisomiseen tarvitsi käsiavun (tarjosi istumista).

Pe-su elukat oli kotosalla talovahtien kanssa, ihmisväellä oltiin Kärkölä-Orimattila-reissulla katsomassa belgien ipon rotumestiksiä. Sinnalle tuotiin kaksi uutta narupalloa <3

Tänä aamuna aamulenkin jälkeen tottista. Sinnalla oli aluksi enempi intoa kuin järkeä. Ekalla etu-käskyllä (luoksetulokäsky) tarjosi määrätietoisesti sivulletuloa.. Otettiin seuraamista ja parit täykkärit molemmin päin. Ihan jees, vähän väljähän se on, mutta mukana ;) Seisomista, yksi peruuttaen, yksi liikkeestä. Vähän töpöttelyä, joten pari myös käsiavulla (video kerkesi pätkäistä). Loppuun noutoa (videon uudelleen käynnistys). Eka nouto sopi videolle. Oli parempi kuin viimeksi, en tiedä tuottiko viime kerran jankkaus tulosta vaiko se että nyt oli käytössä kapula eikä patukka. Kyllähän se vieläkin istuu hitaasti, avustettuna, kauas ja vinoon (>D), mutta sentäs istuu ja pitää kapulaa! Ja ihan kivasti pitääkin! Otettiin neljä toistoa, joista viimeisellä irroituksen kanssa (muissa jessillä kapulan tiputus ja palkka jo pelkästä eteen tuonnista). Hyvin pitää, eikä mälvää ja vaikka ennen irti-käskyä vedin kapulasta pikkuisen, piti. Jesss.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti