Eilen vapaamuotoisen Pörröt tokoo (>D) -ryhmän reeneissä Kontiolahdella poliisilaitoksen parkissa. Sinnalle eka ryhmäpaikkamakuu lapinkoiran (joka otti paikkaistumisen, siis tarkoituksella) ja sakemannin kanssa. Yksi tai kaksi muuta koiraa teki muita juttuja sivulla vähän matkan päässä ja niitä Sinna tiiraili. Alkuun oli muutenkin levoton, jotain hajua maassa kurottautui nuuskimaan, maahan-huudolla takas kiltisti kaikki raajat alas. No, pimmeetä, sohjoo, uus paikka, uudet ihmiset ja koirat... Seliseli, mutta ois varmaan pitänyt ottaa koiruus vähäksi aikaa ennen paikkista kattomaan, että missä sitä oikein ollaan. Välillä palkkaa ja loppua kohti alko olla rennompi ja ei pälyillyt, vaikka ihan Sinnan vieressä olevaan autoon tuotiin yksi koira. Vapautuksesta ei enää palkkaa vaan iloisesti juosten autolle, missä muutama nami. En tiiä onko tuokaan nyt hyvä, vaan pitäsköhän siihen jäähä ihan hohhoijaa seisoksimaan vapaa-käskyn jälkeen. Perusasentoon ei siis ihan tarkotuksella otettu maasta, kun sen se osaa (?), niin että ei ala ennakoimaan. Joku reeniläisistä ehotti myös takapalkkaa, sitä on otettu joskus iltaruualla sisällä. Tuppaa hivenen kurottamaan vinoon kuppia kohti, mutta sisällä se on muutenkin niin rennosti, että menee lonkalleen jne, niin ei se välttämättä "kunnon" reeneissä rupeis hivuttelee? Kokeiluun menee.
Lyhyen autossa oleilun jälkeen Sinnalle eka hihnassa seuruuta, sitten vapaana seuruuta, liikkeestä maahanmeno, liikkeestä seisominen ja luoksetulo. Maahanmenossa ja seisomisessa taas liian huutavat käskyt, ei vaan osaa ihminen hallita äänenkäyttöään :/ Sinna teki hyvin. Luoksetulossa tuli eka vinoon, toka suora. Hyvin repi palloa reenin lopuksi, vaikka Tiia keskittyi juttelemaan muitten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti