torstai 6. syyskuuta 2012

Jee, mitä reenejä :D

Eilen viestissä. Maastona aluksi hakkuuryteikköä, sitten puskaryteikköä, sitten helpompaa metikköä. Matka ei ehkä ollut tällä kertaa niin pitkä (?), mutta haastetta riitti, kun koiran joutuivat hyppimään ja poukkoilemaan jalan sijaa löytäessään. Sinna juoksi tällä kertaa ekana koirana taipaleen nro 2. Mettään päin ei olla tänä kesänä vielä Sinnaa ekana juoksutettukaan, mutta ei kyllä huomannut mitään eroa, että oli ekana menijänä. Ihan tautinen hinku juoksemaan heti tultuaan ekalta matkalta! Muutenkin oli tänään malttamattomampi, ääntä oli ootellessa enempi ja kerran karkasi lähdössä. Sinna istui oottamassa lähetyskäskyä kontaktissa, Tiia katsoi koirulia, ja kun Tiia käänsi katseensa kohti menosuuntaan, niin silloin läks! Turha oli huudella takas, kun hetkessä oli jo kaukana ja niin hyvin menee, ettei kehtaa tuollaisesta nyt ruveta äksyymään. Pitää vaan olla lähetyksissä tarkempana itse. Mutta voi vitsi, miten hyvin menneet reenit! Ai niin, paitsi viimeiseltä taipaleelta (nro 5) Sinna tuli 10 metriä jekkulankaa takajalastaan roikkuen :( Mutta eihän tuo vauhtia hidastanut eikä onneksi jalassa näkynyt mitään.

Viestin lopuksi jäätiin jutskaamaan ja Sinna oli sen aikaa paikkamakuussa Tiian jalkojen juuressa. Otti hyvin rennosti :)

Tänään paikkamakuu aamulenkin alkuun, kun naapuri ajoi ohi peräkärrin kera. Sinna rrrrakastaa peräkärrejä (tai ei voi sietää?), mutta hyvin pysyi :D Lenkin varrella esineruutu solmuun vedetyllä Innan rätillä. Tiia ja Sinna tallasivat yhessä 50x10 metrisen mehtäkaistaleen. Sinnan huomaamatta Tiia jätti esineen tallatessaan ruudun takareunalle. Sinna lähetyspaikalle ruudun oikeaan etukulmaan ja esinekäskyllä matkaan. Hyvin ja suoraan irtosi aivan ruudun takaosaan, pari käännöstä teki hajun saatuaan ja esine löytyi puun takaa. Ja intona lähti heti tuomaan. Toi eteen, Tiia ei vaatinut istumista. Palkaksi taskunamia (jotain tikkuja). Röyhkimys Sinna nappasi syötyään vielä rätin leikittäväksi. Irroituksesta palkaksi mustikkaa ja hyvillä mielin kiireesti kotiin - joogaamaan :P

p.s. Yksi ilta Arto ja Sinna leikkivät pihalla piilosta pimeässä (Sinna "totutus" pimeään nro x). Arto jätti Sinnan istumaan ja juoksi itse piiloon. Tänne-käskyllä Sinna etsimään, ekan kerran puskan takaan, toisen kerran kuusen suojista. Palkaksi iltaruokaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti